2064217.jpg
Tähän linssimuhennokseen otin innoitusta Reseptirosvolta mutta  oma aikaansaannokseni on kyllä ihan erilainen.

Eli itse tein näin:

1 dl punaisia linssejä (huuhtelin ja liotin vedessä n. 10 minuuttia)
1 sipuli hienonnettuna
2 pientä porkkanaa raastettuna
pieni pala inkivääriä raastettuna
1 valkosipulin kynsi

kuutioitu tomaatti (itse laitoin vain yhden, mutta enemmänkin olisi voinut laittaa)
mausteita (kurkumaa, chiliä, juustokuminaa, mustapippuria, kurkumaa)
puolen limetin mehu
suolaa
vettä

Kuullotin sipulin, lisäsin joukkoon raastetun inkiväärin ja valkosipulin ja kääntelin seosta pannulla hetken aikaa. Lisäsin liotetut linssit ja porkkanaraasteen sekä vettä, mausteet sekä kuutioidun tomaatin. Hauduttelin muhennosta melko pitkään, tosin tarkkaa aikaa katsomatta. Lisäksi lautasella tomaattia, kotimaista mozzarellaa ja basilikaa sekä makeaa chilikastiketta.