Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kävijälaskuri
Muita kiinnostavia sivuja
Sivujani on avattu

free hit counter
hit counter
kertaa

Selaajat

   

Kouluruokatesti

Jos olisin kouluruoka, olisin

Ideakeittiön kouluruokatesti: olen Kaalilaatikko ja lasi vettä

Kaalilaatikko ja
lasi vettä

Olen hyvää pataa kaikkien kanssa.

Tee sinäkin
Ideakeittiön kouluruokatesti

TÄÄLTÄ LÖYTYI BLOGIPOHJA
20.11.2010 - 11:33

Sitruuna on, kuten saattaa huomata, lempimakuni. Tein eilen makean nälkääni sitruunamuffinsseja. Ohje on suoraan Kaarina Roinisen "Kaarinan parhaat" -kirjasta.

Sitrusmuffinssit

150 g margariinia
1,5 dl sokeria
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 sitruunan kuori raastettuna
1 rkl sitruunmehua (laitoin itse enemmän)
1 dl kermaa

Kuorrutus
sitruunanmehua ja tomusokeria

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa munat yksitellen rasva-sokerivaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan sitruunan raastetun kuoren, mehun sekä kerman kanssa. Jaa taikina muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa n. 12-15 minuuttia. Levitä jäähtyneiden leivonnaisten pinnalle tomusokerikuorrutus. (Itse en malttanut odottaa muffinssien jäähtymistä, vaan levitin kuorrutuksen miltei heti.)

 

Herkkusuu kirjoitti 20.11.2010 - 15:01
Sitruunamuffinssit ovat muffinsseista sijalla yksi ja toisena tulee vasta suklaamuffinssit. Ihanan näköisiä oletkin tehnyt.
Mimmi M kirjoitti 20.11.2010 - 15:10
Komppaan Herkkusuuta... sama täällä. Minun suosikki sitruunamuffinssi on tällä hetkellä se mihin tulee myös valkosuklaata sisälle. Ihanilta näyttävät nämä sinun tekemäsi.
Melody kirjoitti 07.12.2010 - 18:53
Tein tällä ohjeellasi muffinsseja ja kaikki tykkäsivät! Tämä ohje jää kyllä säilöön, varmasti tulee tehtyä toistekin!=)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code


Kirjoittaja
Kotisivu

Tämä on ihan tavallisen viiskymppisen työssäkäyvän naisimmeisen ruoka- ja leivontablogi, joka rakentuu pikkuhiljaa omaksi iloksi ja reseptiarkistoksi. En ole mikään järin ahkera leipoja, niin että ihan joka viikko ei tule leivottua. Ruokaa tietty on pakko laittaa, tosin sekin useimmin jotain tosi helppoa ja yksinkertaista.  Olisi mukavaa jos jättäisit kommenttia kun käväiset täällä.

Ethän käytä kuviani ilman lupaani.

Sivut
Seuraa blogia Bloglovin'lla